Tästä osasta tulikin oikein jättipitkä. En tiedä kauanko menee lukemisessa, mutta kannattaa varautua piitkään cottonhetkeen. Lisäsin pyynnöstä latailupaikkojani tuonne extroihin. Ei siellä ihan kaikkea taida vielä olla, mutta suurin osa ja ne tärkeimmät kumminkin, joten jos kiinnostaa niin sinne kurkkimaan.
---
Viime osa loppui siihen, kun Ty tuli kylään ja pisti talon remonttiin, mutta ei hänestä sen enempää. Nyt Vivianin ja Göranin elämä jatkuu uudessa asumuksessa kolmen lapsen, kolmen koiran ja mummun kera.
Jo muutaman tunnin päästä keittiö alkoi olla varsin sottainen.
Dillianin taaperuus vierähti nopeasti, ja jo nyt vietettiin hänen synttäreitään. Göran oli asiasta surullinen, mutta silti ylpeä, sillä hänen esikoisensa menisi kouluun, saisi kympin, ja stipendin, ja alkaisi poliitikoksi kuten hänkin...
Isäpappa otti pienen hajuraon ja hurrasi sieltä käsin. Ties mitä radioaktiivisia hiukkasia noista kimalteista lentäisi...
Viviankin tajusi viimein saapua juhlimaan tyttärensä merkkipäivää.
Tarvittiin vain vaatteiden vaihto ja hänestä tuli oikein sievä neiti.
Hautaussaari ei siis toiminut. Roger ainakin pääsi sieltä karkuun. Pöh.
Koirat olivat vallanneet yläkerran eteisaulan, vaikka eihän siellä ollut kuin puruluu ja ruokakuppi. No kumminkin tuosta kohtaa oli vaikea mennä mihinkään suuntaan, koska turret olivat aina tiellä.
Huone ylimmässä kerroksessa ei välttämättä ole paras juttu. Declan ainakin huomasi joutuvansa kiljumaan huomiota paljon enemmän kuin ennen.
Göran oli siis kansanedustaja. Supersuuren palkkansa lisäksi hän joutui kestämään superhienoa urheiluautoa kimppakyytinä.
Vivianin neljäs raskaus oli ehdottomasti raskain tähän asti. Niskakipu kiusasi joka aamu, eikä ruoka tuntunut riittävän mihinkään.
Dillianin eka koulupäivä ei mennyt hänen suunnitelmiensa mukaan, kuten ei yleensäkään similapsilla. Opettaja lätkäisi ensimmäiseksi numeroksi seiskan.
Nykyään juostiin joka paikkaan, koska talossa oli kolme kerrosta ja käveleminen olisi ollut liian hidasta. Mummukin viiletti menemään...
... sillä pitihän päivän aikana ehtiä opettamaan pottailua...
... ja kävelyä tietysti...
... sekä häätää kulkukoirat roskia levittämästä.
Dillian oli varma, että heidän karusellit ja kiipeilytelineet olivat koko naapuruston hienoimmat. No se nyt ei ihme olisikaan, sillä lähinaapureina oli vain vanhuksia ja varattomia.
Göran ei vain yrittänyt, vaan myös oli hyvä isä. Hänellä vain sattui olemaan työ, joka vei paljon aikaa, aivan kuten Janen miesvainaa Rogerillakin oli ollut. Aamuisin hän kuitenkin jätti mieluummin aamiaisen väliin kuin oli antamatta pusun lapsilleen.
Basti oli hankittu perheeseen Vivianin ollessa vielä pikkunapero, joten nyt kun hänen omat lapsensa olivat samassa iässä, oli ihmeellistä, että koira oli vielä elossa. Nyt sen maanpäälliset päivät kuitenkin olivat luetut, kun Viikatemies tuli sitä noutamaan.
Puff ja Lola jäivät suremaan uskollista kumppania ja isää.
Koiran hauta päätettiin laittaa samalle saarelle, missä nykyisin asustivat Vanessa, Danny ja Roger. Tai nykyisin pelkästään Danny. Vanessan ja Rogerin haudat olivat mysteerisesti kadonneet.
Perheen nuorimmainen, Dawson, ehti taaperoitua ilman kunnollisia juhlia.
Hänestä tulikin oikein supersöpö.
Göran otti viimein tehtäväkseen opettaa Declanin puhumaan. Asialla olikin jo kiire, sillä pojan synttärit olisivat huomenna.
Raskaana olevalle Vivianille lasten nukkumaan laittaminenkin saattoi olla liian raskasta ja usein se johti seisaalleen nukahtamiseen.
Poikien valtataistelu alkoi heti Dawsonin kasvettua.
"Anna se tänne se on mun!" Declan huusi pikkuveljelleen ja yritti kaikin voimin saada ryöstettyä tuttipullon, mutta Dawson ei päästänyt irti.
Dawson: Miksi tuo vie pulloni?
"Yäää! Äitiii!" poika pillitti kaaduttuaan, kun Dawson oli irroittanut otteensa.
Vivianin oli selvästi perinyt isoäitinsä Vanessan tavat. Tai äitinsä Janen. Tai ties kenen perintö olikaan kyseessä, sillä koko suku oli täynnä sottapyttyjä ja tahmatassuja.
Onpas Puffilla hauska koirakaveri. Saattaisi joutua perheen lemmikiksikin, mutta nyt taitaa olla liian ahdasta. Tai kohta ainakin...
Uudessa talossa oli muitakin huonoja puolia kuin pitkät kävelymatkat kerrosten välillä. Naapurit nimittäin tulivat kuistille(?) lueskelemaan aamusanomat, ja ihan ilmaiseksi vielä!
Minkähän näköinen tästä söpöliinistä kasvaa?
Se nähdään nyt!
Tai sitten ei...
Declanin huone pysyi sinisenä, kalusteet vain vaihtuivat.
Tavallinen arki-ilta: Dillian pakertaa läksyjen parissa, Göran katsoo televisiota töiden jälkeen ja muut ovat joko makuuhuoneissa, keittiössä tai saniteettitiloissa.
Illan vaihduttua yöksi ja Vivianin tupsahdettua olkkariin tapahtui jotain tuttua.
"Joko taas?" Göran hämmästyi.
Tulokas oli poika. Ei kuitenkaan isoveljiensä kopio, sillä hänellä oli ruskeat hiukset. Vaaville annettiin nimeksi Deacon. Siis vasta synnyttänyt Vivianhan on sitä kaikkein hoteinta, vai mitä Göran? Mies tekee tuon aina synnytyksen jälkeen.
Deaconin kammarista tuli hieman väritön, sillä näköjään unohdin laittaa tapetin.
Declan-raukka näki painajaisia siitä, että Basti rupeisi kummittelemaan.
"Ihan tyhmä äiti kun pakottaa viemään roskat. Ei muutkaan lapset joudu ja niillä on kympin viikkoraha ihan epistä", Declan suri kohtaloaan.
Lapset halusivat kovasti tienata taskurahaa, kun eivät sitä vanhemmilta saaneet, joten he rupesivat myymään limukkaa. Olisikohan postipoika Dillianin ihka ensimmäinen asiakas?
No ei sitten, jos ei hampaiden pilaaminen kerran kiinnosta.
Mutta ainahan on pikkuveli juksattavana.
"Tahtoisin mukillisen limonadia", Declan ilmoitti.
"Oivallinen valinta, hyvä herra! Meillä onkin tänään makoisaa sitruunalimonadia, maan parasta. Yksi muki siis? Limonadinne, olkaa hyvä. Se tekee 26 simoleonia", Dillian esitti suurieleisesti ja vei veljensä viimeisetkin säästöt riistohinnoillaan.
"Työt odottaa, mutta... Saavat odottaakin", Göran päätti, sillä hän ei halunnut vieraantua lapsistaan vain sen takia, ettei ehtinyt kuin käydä töissä.
"Viv-kulta", Göran sanoi. "Otan pienen isyysloman. Käyhän se? Ajattelin palata töihin sitten kun Deacon menee kouluun."
"Taidat joutua vähän pidemmällekin lomalle. Olen taas raskaana", Vivian paljasti, vaikka ei se Göranille ollutkaan yllätys, sillä hehän yhdessä unelmoivat suurensuuresta perheestä.
Dawson oppi puhumaan ja isä oli ylpeä, sillä eihän ihan jokaisen eka sana olekaan syöttötuoli.
Dillian oli oppinut mielistelemään opettajia, mikä johti kympin todistukseen.
Declan sen sijaan sai edelleen hieman huonomman numeron. Ja tässä vihdoin kunnon kuva pojasta, joka ei koskaan lakkaa hymyilemästä, paitsi kun tulee koulusta...
Dillian tuli näyttämään ylpeydenaiheensa isälle, joka syötti Deaconin hätäisesti, jotta voisi kunnolla hurrata tyttärelleen.
Kas vain! Rogerin hautakivi oli tupsahtanut näkyviin keskelle saarta. Vanessa vain vielä piileskeli jossain.
Vielä Göran ei ollutkaan nukahtanut kesken kotiaskareidensa, mutta nyt tuli sekin elämys koettua. Kyllä isän työ on raskasta, mutta Vivianille tämä olikin jo osa jokapäiväistä rutiinia.
Siivottavaa riittää lapsillekin, joiden läksyt odottaa vieressä.
"Nyt en enää jaksa!" Dillian totesi ja marssi puhelimelle.
Niinpä hän tilasi hovimestarin, puutarhurin, kotiapulaisen alias siivoojan ja korjaajan, mutta ei lastenhoitajaa jostakin syystä. Kaikki tämä tapahtui salaa vanhemmilta, mutta he tulevat vielä kiittämään tytärtään tämän nerokkuudesta.
Hovimestariksi perheemme sai Timppa Ryynilän (hän btw puhuttelee itseään Kaleviksi), joka oli ennenkin ollut suvun palveluksessa, mutta saanut potkut melkein sytytettyään tulipalon.
Illalliseksi hän valmisti hamppareita, josta lapset ilahtuivat, mutta vanhemmat eivät niinkään. He nimittäin olettivat hovimestarin kokkaavan jotain sellaista kuin haudutettua kieltä tai tyrnijäätelöä mokkakastikkeella.
Timppa oli työpäivänsä aikana törmännyt Janeen, joka hänet aikoinaan oli erottanut suutuksissaan. Jane ei muistanut koko miestä, mutta Timppa ei voinut unohtaa sitä päivää kun sai uransa ensimmäiset potkut. Hovimestari ei tiennyt tulleensa samaan perheeseen, eikä ollut varma, tulisiko enää uudestaan ja poistui takaoven kautta.
Dawson osasi jo melkein kävellä, mutta tarvitsi vielä isän tukea.
Timppa oli yön aikana pohtinut päänsä puhki, jäisikö palvelemaan perhettä. Lapset olivat niin valloittavia, että hänen oli pakko jäädä, vaikka ei niiden hoitaminen taitanut herralle olla tuttua Deaconin parkumisesta päätellen.
Declanista ja Dillianista oli tullut melkoisia sohvaperunoita, vaikka pihalla oli kiipeilytelineet ja kaikki. He tuijottivat pötyputkea aamulla tylsää koulua varten, tylsän koulun jälkeen tylsiä läksyjä varten ja läksyjen jälkeen tylsyyden vuoksi.
Vivian oli jossain vaiheessa kiinnittänyt asiaan huomiota ja alkoi olla jo huolissaan. Hän pakotti lapset urheilemaan ja ulkoilemaan ja lopulta he innostuivat uimisesta niin paljon, että viettivät altaalla hetken joka päivä.
Massu kasvoi. Ou mai...
Raskaana oleva Viviankin juoksi ylös alas keittiön ja makuuhuoneiden välillä, sillä siinä paloi hyvin turhia kaloreita.
Herää pahvi, on kiva päivä tänään! Lastenhoitoa, vaipantuoksua ja synttärijuhlia!
Ai että kun Timppa on kiva. Vie Dawsonin syöttötuolista pois juuri kun Vivian aikoo viedä hänelle tuttipullon.
"Voi raukkaparkaa, se on niin väsynyt", Göran ajatteli huolissaan.
"Mi-mitä sanoit?" Vivian kysyi unenpöpperössä meinattuaan juuri nukahtaa lautaselle.
"Kuules, haluamme kummatkin kymmenisen lasta, mutta ehdimmekö tällä tahdilla saada niin montaa?" Vivian pohti.
"Katsotaanpa. Meillä on neljätoista simpäivää ennen vanhuutta, raskaus kestää kolme simpäivää..." Göran laskeskeli ja tuli lopulta tulokseen, etteivät ehtisi. "Onhan aina juustokakku."
"Uskotko todellakin sellaiseen?" Vivian kysyi epäluuloisena, mutta päätti, että kokeilisi vaikka juhannustaikoja kunhan saisi toiveensa täyttymään.
Illalla oli vuorossa nuorimmaisten, eli Dawsonin ja Deaconin synttärit.
Koko perhe oli tällä kertaa kokoontunut juhlistamaan tätä ainutkertaista tapahtumaa. Ensin Dawson...
... ja sitten pikku Deacon.
"Voih, isin pullapojat kasvaa niin nopeasti", Göran huokaisi ja koitti peittää kyyneliään.
Dawson.
Deacon. Pisamat poika peri isältään.
On se nyt kun pitää tällaistakin opetella. Miksei vain voi odottaa kehdossa että joku tulee paijaamaan ja syöttämään ja vaipat vaihtamaan?
Dawson oli taaperona ollut kova pimputtelemaan soittopeliä, mutta nyt hänestä tuntui että oli aika siirtyä vaativampiin hommiin, ja hän opettelikin soittamaan Ukkonooan oikein kaksin käsin.
Vivian rakasti raskausaikaa. Se oli jotenkin niin rauhoittavaa pohdiskelun aikaa vaivoineen kaikkineen, ja lisäksi hän rakasti pitää mukavia vaatteita. Nyt hän oli kuitenkin pitänyt turkoosia neulettaan niin kauan, että oli kyllästynyt siihen. Hän osti uuden asukokonaisuuden, mutta pysyi silti värilleen uskollisena.
Asun vaihtamisen jälkeen hän ehti mennä köökkiin, kunnes tajusi raskauden pahimman osuuden alkavan.
Viideskin lapsi oli poika. Vaaleansiniset silmät ja mustat hiukset, kuten muillakin lukuunottamatta Deaconia.
Deaconista puheenollen poika oli olohuoneen puolella ihmettelemässä keittiöstä kuuluvaa meteliä, mutta ei uskaltanut ottaa siitä selvää. Ei tainnut pojalla olla aavistustakaan siitä, mitä oli tapahtumassa.
"Olkoon hän Dustin", Vivian sanoi onnelliselle isälle, joka sai syliinsä neljännen poikansa.
Ohho, masussa on vielä jotakin...
... nimittäin kuudes lapsi. Tätä harmaasilmäistä herraa tullaan kutsumaan Damieniksi.
Aurinko ehti nousta ja kaikki luulivat synnytyksen olleen siinä, mutta eipä se ollutkaan.
"Se on tyttö!" Vivian iloitsi Deaconin tyttöversiosta. "Sinä saat olla Daylin."
Lopulta vauvoja syntyi neljä. Viimeisin nelosista sai nimekseen Damon ja on siis poika.
Vivian ei ollut pitkään aikaan saanut tehdä tyttövauvan huonetta ja hänen sormensa vallan syyhysivät halusta sisustaa. Göran pilasi rouvansa ilon, sillä hän ryntäsi itsekseen ostamaan vaaleanpunaisen unelman tarvikkeet.
Poikien huoneeseen tehtiin meriteema, vaikka siniseen ja vihreään ja poikien väreihin oltiinkin jo kyllästytty. Vanhemmat eivät kuitenkaan keksineet muita ideoita ja tähän päädyttiin. Huoneet jaettiin tyttöön ja poikiin siksi, että huoneita oli sopivasti näin, eikä tyttöä aiottu suosia, ei tietenkään.
Aavisteltiin, että nelosten kanssa elo tulisi olemaan entistä rankempaa, joten jo alkuvaiheessa fiksu Vivian opetti Deaconille taidot tarpeelliset.
Ruusuinen elämä romuttui kun velkoja tultiin perimään takaisin.
Göranin se ainakin romutti raivokohtauksesta päätellen.
Mies seurasi ulosottomiestä kasvoillaan koiramaisen ärtynyt ilme. Onneksi Göran kuitenkin hillitsi itsensä, sillä nyt jos koskaan häntä tarvittiin kotona enemmän kuin kiven sisällä.
Puhuminen tuotti Deaconille vaikeuksia. Vivian kuitenkin uskoi poikansa olevan nero, eikä luovuttanut ja illalla tämä osasi jo sanoa vaikeitakin sanoja.
Jane-mummu oli onnensa kukkuloilla. Hän oli aina halunnut lapsenlapsen jos toisenkin, mutta nyt hän sai huolehtia näinkin monesta, joka oli hänestä uskomatonta. Mirkkulikaan ei ollut uskoa vanhoja korviaan Janen kertoessa puhelimessa tyttärensä lapsista. Jane säikähtikin ensin juorukaverinsa saaneen sydärin, mutta tajusi sitten, että tämähän oli vain kateellinen ja siksi toisesta päästä ei enää kuulunut mitään.
Dawsonin koulumenestys ei ollut loppunut, sillä se ei ollut vielä alkanutkaan.
Göran kysyi lapsiltaan, mitä mieltä he olivat niin monesta sisaruksesta ja Dillian kertoi, että oli ainakin kivaa saada pikkusisko, mutta muutaman vuoden päästä vessajonot tulisivat olemaan pidemmät kuin lentokentällä kun simit nousevat koneesta ja hakeutuvat vessaan.
"Huih!" pääsi naapurin Aleksein suusta. Hän ei tainnut olla hauvojen suosikki.
Deacon ehti vieraantua isästään nelosten tulon jälkeen, eikä olisi mielellään kylpenyt tämän kanssa. Göran yritti parhaansa viettää aikaa hänenkin kanssa, mutta aika ei vain riittänyt. Hän ei ollut niitä ihmemiehiä, jotka samaan aikaan keittävät soppaa, ruokkivat vauvaa, puhuvat puhelimeen, lakkaavat kynsiään ja katsovat telkkaria. Vai olivatkohan ne naisia..?
Timppa oli kyllä edelleen vedossa...
En tiennytkään, että tuoreiden nelosten äidillä on aikaa katsoa jalkapalloa. Ei Göranilla vaan ollut.
Kahdenkeskistä aikaa kuitenkin muistettiin varata. Miten lapsillekin nyt kävisi jos vanhemmat vain raatavat, eivätkä enää tunne toisiaan? Tämä pari oli kuitenkin naapuruston onnellisin, eikä syy ollut epäselvä. Heillä kun sattui olemaan kahdeksan ihanaa lasta, jotka kaiken lisäksi olivat syötävän suloisia.
Ja älykkäitäkin. Tiesivät ainakin, mitä opettajille piti sanoa tai ei pitänyt.
Dillianilla oli tänään viimeiset lapsuushetket käsillä ja hän halusi viettää ne parhaan kaverinsa, Declanin, kanssa lumiukkoa tehden.
Tyttö ei halunnut pitää juhlia, sillä se oli hänen mukaansa lapsellista.
"Minustahan tuli ihan... näpsäkkä", Dillian tuumasi.
Perhetavoitteinen teini. Vaatteet eivät oikein olleet hänen tyyliään, joten vaatekauppa kutsui, kuten myöskin kampaaja.
Vaikka lapsuus oli jäänyt taakse, eivät läksyt hävinneet mihinkään.
Neloset olivat vielä liian pieniä leikkikavereita, mutta Deaconin kanssa peuhaaminen oli parasta vapaa-ajan vietettä, kunhan ei vain vaippoja täytyisi vaihtaa.
"Kiltti koiruli."
Vihdoin Dawsonkin sai ansaitun kymppinsä.
Lapsista eniten isukkia rakasti Dawson, tai ehkä hän oli vain ainoa, joka vapaaehtoisesti julkisella paikalla halasi isäänsä.
Nelosten synttäreiden aika koitti pian. Paikalla oli *laskee* kaikki muut paitsi Deacon.
Poks!
Poks!
Poksista!
Ja poksis!
Dustin.
Damien.
Daylin.
Damon.
Koirien peseminen ei ollut houkuttelevaa, mutta kun sellaisia kerran oltiin joskus hankittu, täytyi niistä huolehtia. Lola ei osannut edelleenkään käyttäytyä kyvyssäkään ja Göran sai monet kerrat pestä saippuaa silmistään.
Jane yritti olla suosimatta ketään, mutta ei voinut sille mitään, että Deaconista tuli hänen suosikki tyttärenpoikansa. Poika sai kerjättyä häneltä ruokaa, vaikkei olisi ollut nälkäinenkään.
Kaiken vauvatohinan takia käytävillä oli ahdasta ja Declan myöhästyi koulusta. Sen hän korvasi kuivaamalla vessan lattian...
... ja tekemällä Dawsonin läksyt.
Mummun kultapojun oli aika ruveta kouluikäiseksi.
Declan oli innoissaan tämän kasvusta, sillä nyt Deaconin kanssa voisi jopa leikkiä hippaa, jipii.
Valmiskasvoisempi(?) kuin vanhemmat sisaruksensa, mutta übersöpöliini silti.
Lastenhoito alkoi jo helpottaa kun osa nelosista osasi jo kävellä ja Deaconkin oli kasvanut. Niinpä vanhemmat päättivät taas suunnitella perheenlisäystä.
Declan oli jo kauan ollut kyllästynyt pottakampaukseensa, joten hän sai uuden tukan.
Aamiaisella Vivian huomasi tyttäressään jotakin omituista. Tämähän oli värjännyt hiuksensa pinkiksi!
"Dillian-kulta, miksi menit pilaamaan kauniit hiuksesi? Ei tuollaista voi mennä tekemään ilman lupaa", äiti sanoi rauhallisesti, mutta oli kuitenkin suuttunut.
"Se musta oli niin tylsä. Ja mähän saan itse päättää omasta tukastani!" hän julisti ja nyrpisti nenäänsä samalla kun äiti oli sanomassa vastaan.
"Kas kun et jotain kielikorua ottanu. Göran, sano nyt jotain tyttärellesi", Vivian jatkoi ja riita alkoi olla valmiina, mutta Göran onnistui jollain tavalla välttämään sen. Siinä hän olikin hyvä. Göran oli rauhallisin ja hyväntahtoisin simi, jonka Vivian oli koskaan tavannut.
Ystävät alkoivat olla huolissaan rakkaasta Göranistaan, sillä hän ei ollut pitkään aikaan tavannut heitä. "Minulla on nyt perhe", hän aina vastasi kun joku pyysi tuopille.
Göran kertoi Janelle hänen ja Vivianin vauvasuunnitelmastaan.
Göran sammui ruokaansa sen kerrottuaan, sillä viimeyö oli mennyt nuorimpien takia valvoessa. Jane ei ollut tämän takia enää varma, tahtoisiko lisää lapsenlapsia tähän talouteen, mutta yritti silti tukea heidän päätöstään.
Kaksosten kanssa tämä yhteishuone vielä menee, mutta kolme taaperoa samassa on jo melkoinen urakka, enkä edes uskalla ajatella neljää.
Deaconin ensimmäinen päivä meni seiskan arvoisesti, mutta poika jaksoi kuitenkin hymyillä, sillä olihan päivä muuten mennyt hyvin.
Siivoojalla oli outo tapa kuskata tiskit ulos. Ja aika kummalliset siivoojan vaatteetkin hällä oli, nyt vasta huomaan. =D
Äitinsä kauhuksi ja omaksi huvikseen Declan otti mallia siskostaan jä värjäsi hiuksensa, joskaan ei niin räikeäksi.
Declan ja Deacon rakastivat urheilua ja siitä keskustelemista, mutta Dawson piti enemmän taiteista, kuten musiikista ja kirjallisuudesta, mistä syystä jäi yleensä hiljaiseksi veljiensä seurassa.
Sitten oli Declanin vuoro kasvaa teiniksi.
Juhlia ei pidetty, eikä yleisöksi tullut kuin pari kaveria sisarusten lisäksi.
Sinivihreä letti oli hänestä niin hieno, että se piti saada takaisin. Ja tämä poika ei vieläkään lakkaa hymyilemästä ja ilmehtimästä kun pitäisi kuva ottaa.
Deacon oli Dawsonin opastuksella oppinut soittamaan muutaman helpon lastenlaulun, jotka poikien mielestä vetivät vertoja parhaille tanssilattiahiteillekin.
Vivian oli jälleen onnellisesti raskaana.
"Toivon tyttöä", Göran sanoi. "Ja jos se on tyttö, annamme hänelle nimeksi Dawn isoäitini mukaan. Käyhän?"
Vivian suostui, sillä se oli hänestä reilua, olihan hän päättänyt kaikkien poikien nimet.
Mihin sitä karusellia tarvitsee kun on sisko olemassa?
Ja pallottelua varten on isoveli keksitty.
Dillian-karuselli oli ollut Deaconille liian hurjaa kyytiä, minkä hän tajusi oksennettuaan huoneensa matolle.
Käytävä tukkeutui aina hetkeksi silloin tällöin, kun pikkuiset tahtoivat pitää konsertin.
Oli siinä isällä tekemistä näiden joka paikkaan ehtivien pikkupoikien kanssa. Daylin viihtyi kiltisti omassa yläkerran huoneessa, eikä hänestä ollut paljoakaan vaivaa, saati sitten kerrottavaa.
Göran muisti nuorempana omistaneensa logiikankehitysharrastuksen ja sitä muisteltuaan hän päätti aloittaa tähtitaivaan tutkimisen uudestaan.
Jane oli luovuttanut keittiön nuorille, joista Göran kokkasi paremmin, joten tästä lähtien pannarit olivat hänen tekemiään.
Declanilla oli hieno kauko-ohjattava auto, jolla ei enää leikkinyt, muttei halunnut siitä luopuakaan, joten hän joutui kestämään pikkuveljiä huoneessaan.
Puff oli jo vanha muori, mutta se ei estänyt häntä leikkimästä siminpentujen kanssa, vaikka ne tuppasivat vetämään hännästä, ellei korvistakin.
Luulin, että herkkä taiteilijapoika Dawson olisi ollut se, joka ei uskalla hypätä veteen, mutta että Deacon?
Vihdoin nelosten taaperuus alkoi olla ohitse.
Synttärispämmiä.
Poikien huoneen meriteema jatkui, mutta metalliset sängyt tekivät kalsean tunnelman. Tietysti unohdin ottaa Daylinin huoneesta kuvan, mutta siellä vain peti vaihtui isompaan.
Dustin.
Damien.
Daylin.
Damon.
Vihdoinkin talossa oli hiljaista, sillä kaikki lapsetkin olivat nukkumassa. Niinpä Vivian sai viettää omaa aikaansa ja nautiskeli takkatulen loimusta.
Görankin oli kyllästynyt vanhaan asuunsa, joten vaihtoi ylleen uudet kuteet. Salmiakkikuvio vain oli ollut tehokkaampi peittämään miehen vatsakkuuden...
Aamuisin perhe kokoontui katsomaan lastenohjelmia ja vain onnettaret pääsivät istumapaikoille.
Tunnelman pilasi kuitenkin vauva, joka halusi maailmaan.
Vivian oli innoissaan, sillä tämä olisi hänen viimeinen synnytyksensä. Kymmenes lapsi voitaisiin adoptoida, jos sellainen välttämättä haluttaisiin.
Göran pettyi hieman, koska olisi niin kovin tahtonut jonkun lapsista perivän hänen vaaleat geeninsä. Tälläkään kertaa ei onnistanut, sillä tyttövauvalla oli kyllä siniset silmät, mutta mustat hiukset. Isän toiveesta tyttö sai nimekseen Dawn.
Huoneita ei enää riittänyt, joten vauva joutui jakaamaan vanhempiensa kanssa huoneen, johon vaaleanpunainen ei sopinut sitten yhtään.
"Malja meille ja meidän yhdeksälle ihanalle lapselle!" Vivian ja Göran julistivat.
Koulun jälkeen lapset kokoontuivat seinustalle. =D
Dawsonin aika teiniytyä!
Jokin huvitti takana hekottavaa Damienia.
Poika sai tavoitteekseen mammonan, aivan kuten isoveljellä Declanillakin oli.
Lapset olivat yleensä aina yhdessä syömässä, mikä oli aika hassua, sillä pienemmilläkään perheillä ei tällainen useinkaan onnistu.
Göran oli vaihtamassa Dawnin vaipat kun Vivian tuli huoneeseen ja pelästyi. Kummallinen äiti...
---
Pisteet: 14, ei muutoksia
Seuraavassa osassa sitten lapset kasvaa, vietetään tavallista arkea ja ehkä saadaan tietää, kenestä tulee perijä. Tein tätä osin niin myöhään yöllä, että virheitä ja tönkköisyyttä on varmasti, mutta enää en jaksa tarkistaa. Näin pitkiä osia ei toivottavasti enää ole luvassa.
Kommentit