"Huhuu... Oletteko kunnossa?" kysyi kummallisen näköinen poika ja raapi päätään mietteliäänä. "Onpa sillä oudot vaatteet..."

"Hnnnghh..." maassa makaava tuupertunut mies äännähti. Vähitellen hän alkoi tokenemaan ja raotti silmiään, "Mitä ihm-"
"Hienoa, olette siis elossa", poika sanoi.

Lopulta Deacon havahtui täysin.
"Missä minä olen?!" hän kiekaisi niin korkealta, että joku olisi voinut luulla äänen tulleen tytöstä.
"Ei hätää, olet täysin turvassa, tosin aivan väärässä paikassa..."
"Kuka hemmetti sinä olet? Missä väärässä paikassa?" hätääntynyt mies kyseli ja yritti hivuttautua kauemmas, jos poika vaikka puraisisi.

"Minä olen Timothy, mutta voit sanoa Timmyksi. Olet täällä meidän pihalla. Tarkalleen ottaen Kuolleen Metsän eteläosassa", poika selvitti.
"Jassoo, nyt tiedän. Olet näyttelijä," Deacon sanoi ja alkoi nauramaan, "tämä on Piilokamera ja pilailette kustannuksellani. No missäs se kamera on? Mihin suuntaan minä vilkutan?"
"Tuota...en tiedä mikä on piilokamera", poika sanoi hämmentyneenä, "mutta seuraisitteko minua? Isä voi selittää paremmin."

Pienen taivuttelun jälkeen poika oli saanut Deaconin mukaansa ja nyt he olivat jonkinlaisessa asumuksessa. Keskellä huonetta istui mies, jolle poika alkoi puhumaan

"Kummallinen poika... Oudot vaatteet ja outo talo... Kuollut Metsä ei kuulosta tutulta... Toisaalta, maantieto ei koskaan ollut vahvin aineeni", Deacon pohti.

Deacon oli niin uppoutunut ajatuksiinsa, ettei huomannut, että mies oli noussut keinutuolistaan ja seisoi nyt hänen edessään huitomassa käsiään.

"Käsitin, että osasitte puhuakin, joten vastaisitteko?" mies sanoi hieman kärsimättömästi.

"Ai, siis mitä?" Deacon kysyi.

"Niin, että mikä on teidän nimenne?"

"Deacon Cotton."

"Noniin Deacon Cotton, minä olen Oswald. Otaksun, että olet hetki sitten käyttänyt kapinetta, jota kutsut sääkoneeksi."

"Niin. Hetkinen... mistä sen tiedät?" Deacon kysyi ihmeissään.

"No katsokaas kun näin on käynyt ennenkin. Kymmenisen vuotta sitten kun vaimoni vielä eli, tontilleni ilmestyi mies juuri samalla tavoin kuin sinä. Hän oli outo mies, kerrassaan kummallinen... No, joka tapauksessa löysin hänet tajuttomana ja toin sisälle, sillä ulkona riehui syysmyrsky. Herättyään hän alkoi selittämään, kuinka hän oli sääkoneella yrittänyt matkustaa... tuota... omiensa pariin. Pidin häntä järkensä menettäneenä ja aloin epäillä itseänikin. Tämä kuulostaa niin käsittämättömältä, etten ole kertonut asiasta edes ystävilleni. Mies asui luonamme muutaman päivän. En täysin luottanut häneen, joten hän yöpyi ulkona ja eräänä yönä hän katosi, enkä ole sen jälkeen miestä nähnyt", Oswald kertoi.

"Vainiin... No, minä en yrittänyt matkustaa yhtään mihinkään, mutta tännepä silti jouduin missä sitten lienenkin. Joten, haluaisin nyt takaisin kotiini jos se vain käy", Deacon sanoi.

"Kuules, en ilmeisesti sanonut sitä tarpeeksi selvästi. Minä en tiedä, mitä sinulle on tapahtunut, enkä voi auttaa. Saat jäädä tänne yöksi, mutta enempää en todellakaan voi tehdä. Kenties sinäkin katoat yön aikana", Oswald sanoi ja katseli harmistunutta Deaconia, joka näytti siltä, että voisi minä hetkenä hyvänsä parahtaa itkuun.

"Ei! Et nyt ymmärrä! En tahdo yöpaikkaa, tahdon kotiini. Minun on päästävä kotiin!" Deacon alkoi panikoida.

"Kyllä minä ymmärrän ja olen pahoillani, että näin on käynyt", Oswald sanoi ja vinkkasi pojalleen: "Timmy, näytä pojalle missä hän voi nukkua. Ehkä hän on rauhoittunut aamuun mennessä niin, että voimme keskustella."

"Saatte valita, otatteko katon vai mukavan alustan" Timmy sanoi näytettyään kahta vaihtoehtoa.

"Öh..."

"No, kummassa aiotte nukkua? Amme on aika suojaton, joten minä suosittelen tätä huussia. Koskaan ei voi tietää, ketä meidän pihalle tupsahtaa", Timmy naurahti ja sai vastaukseksi lisää epämääräisiä ö-ääniä.

"Hyvää yötä sitten ja kauniita unia!" Timmy toivotti ja lähti sisälle.

"Hemmetin sääkone. Miksei käyttöohjeessa kerrottu tällaisesta. Minä vielä haastan ne oikeuteen kunhan pääsen kotiin..." Deacon manasi ja sulki huussin oven.

"Hyvää huomenta! Annoin kissallesi ruokaa, eihän se haittaa? Nukuitteko hyvin?" Timmy kyseli iloisesti.

"Joo, en olekaan ikinä parempaa yötä viettänyt. Mille kissal... Pluto! Mitä sinä täällä teet?" Deacon hämmästyi.

"Näköjään se halusi mukaasi. Tulkaa tekin aamiaiselle" Timmy sanoi ja vei Deaconin sisälle.

"Noniin, Deacon. Meidän pitäisi hieman miettiä tätä asiaa. En usko, että sinun on mitenkään mahdollista palata kotiisi", Oswald sanoi. "Toisaalta aikaisempi tapaus katosi, enkä tiedä miten hänelle kävi..."

"Niin. Ymmärrän. Jää siis teidän luoksenne ikiajoiksi", Deacon sanoi masentuneena.

"No tuota, en tarkoittanut, että meidän luokse mut-" Oswald yritti sanoa, mutta oveen koputettiin. "Jaahas, siellä on päivän ensimmäiset asiakkaat. Minun täytyy nyt mennä, mutta jatketaan tästä sitten toisen kerran."

"Okei..." Deacon vastasi.

"Meillä on kukkakauppa tuossa vieressä", Timmy selvitti isänsä häipymisen. "Tuletteko auttamaan kasvien hoidossa?"

"En minä taida osata..." Deacon vastasi, mutta huomasi kohta olevansa kasvimaalla.

"Osaatte varmasti! Te voitte kastella ja minä istutan taimet", Timmy sanoi.

"Eieiei noin paljon! Hukutatte kasviparat!" Timmy huudahti huomattuaan, ettei mies tosiaan osannut kastella. "No tulkaa sitten tuonne lammelle."

"Kalastaahan te osaatte, vai mitä?"

"No en oikeastaan..." Deacon vastasi jälleen.

"Yrittäkää edes. Tuossa aidan vieressä on onki."

"Ollaan kalastettu jo kauan, eikä teillä ole vielä yhtäkään kalaa", Timmy totesi hetken päästä saatuaan jälleen yhden vonkaleen.

"Sanoinhan, etten osaa", Deacon puolustautui. "Voisitko sanoa minua ihan Deaconiksi? Tunnen itseni niin vanhaksi kun teitittelet..."

"En, koska isä on sanonut, että vanhoja teititellään. Mitä sitten osaatte?" Timmy kysyi.

"No, osaan musisoida ja hypätä narua", Deacon vastasi kun yhtäkkiä hän jostain syystä kaatui.

"Jaa... Niistä taidoista ei taida nyt olla hyötyä. Voisit auttaa isää kaupassa. Minä menen nyt kouluun, hei hei!" Timmy sanoi ja lähti.

"Timmy sanoi, että voisin-" Deacon sanoi löydettyään Oswaldin ja tämän kaupan.

"Vai että haluat sinä auttaa?" Oswald keskeytti.

"En oikeastaan..." hän sanoi hiljaa.

"En tiedä olisiko sinusta mitään apua. Tunnetko kasveja?" Oswald kysyi, mutta ei saanut vastausta.

"Kuule, mitä tarkoitit kun sanoit, etten voi päästä kotiini?" Deacon päätti kysyä.

"No tuota... En tiedä miten tämän sanoisin..." Oswald takerteli "Luulen, että tulet toisesta sivilisaatiosta. Tiedäthän, eri planeetalta. Kymmenen vuoden ajan olen asiaa miettinyt ja se tuntuu järkevimmältä. Ymmärrät varmaan, että jos olen oikeassa, on sinun lähes mahdotonta päästä täältä pois, eikä meillä ole tällaisia sääkoneita, joilla matkustatte."

"Toinen sivilisaatio mitä?!" Deacon säikähti. "Oletko to-tosissasi?"

"Enhän minä varma ole, mutta niin uskoisin", Oswald vastasi.

"Selvä. Kai minun täytyy uskoa. Saisinko sitten jäädä teille? Pliis?" Deacon kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen.

"Tuota..." Oswald epäröi ja katsoi Deaconin koiranpentuilmettä. "Käyhän se, mutta sinun täytyy sitten auttaa minua vaikka täällä kaupassa. Tulehan niin näytän miten kassakone toimii."

Päivät kuluivat ja Deacon oppi pikkuhiljaa käyttämään uutta valuuttaa, eikä ollut edes monesti antanut liian paljon vaihtorahaa.

Hän nukkui edelleen huussissa, sillä Oswald oli periaatteen mies, eikä luottanut Deaconiin, vaikka tunsikin tämän jo melko hyvin.

Plutokin, joka jotenkin kummallisesti oli sattunut mukaan, oli jo tottunut uuteen ympäristöön. Silti Deacon ei voinut olla miettimättä keinoja päästä pois.

"Emme taidakaan enää koskaan syödä isän tekemiä räiskäleitä", Deacon puhui kissalle. "Vai onkos sinulla jokin idea, miten päästään kotiin?"

Pluto: No etit kato sen jäbän, josta tuo mies kerto. *miau mau miuu*

"Jos jotenkin saisin edes yhteyden äitiin niin kertoisin... Hei, yhteys! Puhelin! Taskussa on puhelin..." Deacon tajusi ja alkoi etsiä kännykkäänsä.

"Vastaisiko äiti?" Deacon pohti näppäiltyään kotinumeron.

Haloo, kuka siellä?

"Hei sinä vastasit! Kuka siellä muuten vastasi? Isä...?" Deacon kysyi.

Öh... olen sir Von Scarr, mutta kuka minulle soittaa?

"Ai... No hei sir Von... Tuota, olen Deacon Cotton ja olen täällä öö... Kuolleessa Metsässä. En tiedä miten pääsen pois ja tarvitsen apua", Deacon kertoi

Kuolleessa Metsässä? Vai niin. Ethän vain ole syönyt sieniä?

"Sieniä? No, olen kyllä saattanut... En itseasiassa tiedä, mitä siinä Oswaldin piirakassa oli", Deacon sanoi kummissaan.

Hah! Vitsailin vain. Niin, sinulle siis on käynyt samoin kuin minullekin, vai kuinka?

"Oletko sinäkin täällä? Sääkone ja niin edelleen?" Deacon kysyi.

Kyllä vain. Jumissa Kuolleen Metsän itäisessä osassa. Mutta tämähän on kuule hauskaa!

"Mikä tässä nyt hauskaa muka on? Ei todellakaan mikään! Minun täytyy nyt päästä kotiin, olen perijä ja kaikkea. Vanhemmat odottavat minua", Deacon selitti harmissaan.

No, nyt kun löysit minut ja minä sinut, voimme päästä pois. Minä osaan katsos rakentaa sääkoneen. Ainoa esteeni on ollut, ettei minulla ole pennin penniä, enkä siis voi ostaa tarvikkeita. Tarvitsen rahaa, joten sattuisiko sinulla olemaan?

"No toki!" Deacon valehteli.

Todellako? Hyvä on, minun täytyy ensin tehdä valmisteluja, mutta tulen sitten hakemaan sinut ja rahat. Rakentamiseen ei mene kauaa, joten pääsemme täältä pian. Tulen noin viikon kuluttua, mutta kerrohan ensin missä olet.

"Tiedäthän kukkakauppias Oswaldin? Asun hänen luonaan", Deacon kertoi.

Aivan, aivan. Nähdään sitten siellä. Äläkä vain unohda sopimustamme. Hei hei!

"Vapaus! Pluto, me päästään täältä pois!" Deacon iloitsi sotkemalla jonkun vaivalla tekemän lehtikasan.

"Oswald", Deacon sanoi sohiessaan tulta, "pääsen kohta kotiin. Tein sopimuksen erään miehen kanssa, joka sanoi osaavansa rakentaa sellaisen sääkoneen."

"Niinkö?" Oswald hämmästyi.

"No, onnea sitten vain", Oswald toivotti ja kysyi: "Kukas se sellainen mies on?"

"Hän sanoi nimekseen sir Von Scarr tai jotain."

"Vai niin. En olekaan kuullut hänestä, vaikka tämä on melko pieni kylä. Sinuna olisin varuillani."

"En usko, että hänestä mitään haittaa on. Vaikutti ihan mukavalta, joskin kummallisia vitsejä hänellä oli..."

Seuraavana päivänä Deacon oli tapansa mukaan töissä kukkakaupan kassalla. Erikoista päivässä oli se, että asiakkaita oli vain yksi. Ilmeisesti kaikki pelkäsivät Deaconia ja tämän kummallista vaatetusta.

"Herra, paljonkohan noilla kuivakukilla on hintaa?" nainen kyseli.

"Valitettavasti ne eivät ole myynnissä, koristeena vain", Deacon vastasi.

"Voi sentään, niin kauniita..." nainen harmitteli.

"Aivan", Deacon sanoi.

Ulkona käytiin vilkasta keskustelua kylän juoruakkojen toimesta.

"Oletkos nähnyt tämän uuden myyjän?" eukko tiedusteli akalta ja osoitteli kukkakauppaan päin.

"Niin, se nuori poika. Harmillista, niin hauskannäköinen, mutta pukeutuu aivan sopimattomasti!" akka vastasi halveksuen.

"Varsin harmillista. Mitä sen Oswaldin päässä oikein liikkuu kun tuollaisen pojan nulikan kauppaansa palkkaa? Karkottaa asiakkaatkin. Kuka tuollaiselta nyt mitään ostaisi?" eukko sanoi.

"Kuulin, että poika on tullut Liirulasta. Voitko uskoa? Liirulalainen täällä meidän kylässä", akka supisi.

"Niinkö tosiaan? No jo on maailman kirjat sekaisin!" eukko sanoi päätään pudistaen.

Samaan aikaan kaupassa.

"Voisin kyllä poimia neidille kukkasia, jos neiti tahtoo", Deacon ehdotti.

"Ei sinun tarvitse, osaan kyllä itsekin", nainen vastasi hymyillen.

Hetken päästä juoruakatkin olivat tulleet sisälle ja Deacon jatkoi lirkutteluaan. Mikä mehevä juorun aihe!

"Tahtoisiko neiti tulla kahvitauolle kanssani? Se olisi niin kovin ikävystyttävää yksinään", Deacon sanoi.

"Tietysti! En voisi koskaan kieltäytyä tuollaisesta kutsusta", nainen vastasi hihitellen.

Deacon jätti akat kaksin kauppaan, sillä uskoi heidän olevan rehellistä sorttia.

"Kuulitko? Voi tyttö-parkaa, ei taida tietää mitä tekee", eukko voivotteli.

"Aivan, läpinäkyvät ovat tuon nulikan aikeet. Tyttö asuu Liirulassa ennen kuin ehtii huomatakaan", akka sanoi.

"Tästä täytyy kertoa Justiinalle! Vaan katsos, tuossapa kaunis helmilija! Ei varmasti ole mitään haittaa jos otan sen mukaani. Ei tuo poika varmasti osaisi sitä hoitaakaan" eukko sanoi ja pian akat olivat jo kaukana kainalossaan muutama kasvi.

Kahvitauolla:

"Oletko todellakin toisesta sivilisaatiosta? Kiehtovaa", nainen ihaili.

"Niin kuin sanoin, sääkoneelle tapahtui jotakin ja jouduin tänne kissani kanssa", Deacon kertoi ja hörppäsi kahvia.

"Se todellakin selittää kummallisen tyylisi", nainen naurahti, "mutta nyt minun pitää mennä."

"Oli ihana tavata sinut. Saisinko tietää nimesi?" Deacon kysyi.

"Olen Heidi, mutta nyt minulle todellakin tulee kiire."

"Ai anteeksi... Hei sitten!" Deacon sanoi hajamielisesti ja katseli kun Heidi kiiruhti pois.

Illalla Deacon istui tapansa mukaan pohtimispaikalla kissansa kanssa.

"Eihän tämä paikka niin kamala olekaan, vai mitä Pluto? Tapasin tänään todella kauniin naisen ja luulen, että hän piti minusta! Ehkä sinäkin vielä löydät jonkun kivan tyttökissan."

Sattumalta juuri samana iltana Timmy löysi pusikosta kissanpennun.

Poika kiikutti pennun isänsä nähtäväksi.

"Isä, katso mitä löysin! Saanko pitää sen?"

"Kappas! No mikäs siinä, mutta muistat pitää siitä huolen", Oswald sanoi.

"Tietysti, kiitos isä."

Illemmalla:

"Noniin, Deacon. Olen tänään suotuisalla päällä, joten tästä lähtien saat nukkua sohvalla."

"Todellako?"

"Tosiaan. Alkaahan tuolla ulkona olla jo hieman kylmäkin jotta... Hyvää yötä sitten."

"Hieman kovahan tämä on, mutta parempi kuin huussin lattia..." Deacon totesi ja nukahti saman tien.

Seuraavana päivänä Deacon oli listaamassa loppuunmyytyjä tuotteita kun kaupan ovi kävi.

"Päivää", heleä ääninen nainen tervehti.

"Heidi! Ajattelin jo ettemme enää tapaisi kun en muistanut kysyä missä asut-"

"Ai sinullako ehti jo olla ikävä", Heidi naurahti.

"Ihan vähän vain. Kukkasiako kaipaat?"

"Itseasiassa toin sinulle jotain. Löysin eilen veljeni vanhoja vaatteita ja ajattelin heti sinua. Olette saman kokoisia, joten nämä sopivat sinulle varmasti", Heidi sanoi ojentaen pakettia.

"Öh... En tiedä mitä sanoa..." Deacon totesi hämmentyneenä. "Oikein paketissa ja kaikkea. Kiitos, menenkin heti kokeilemaan."

"Hieman kuluneethan nämä ovat, mutta ainakin näytän ihan täkäläiseltä. Äh, juurikasvua..."

Hetken päästä:

"Leikkasin hiuksetkin, miltäs näytän?"

"Näytät..."

"... varsin komealta!" Heidi sanoi ja päätti sillä seisomalla suudella miestä.

"Heidi!" Deacon sai juuri ja juuri hämmästykseltään sanottua.

Päivät kuluivat ja Deaconin puhelusta sir Von Scarrille oli kulunut jo yli viikko, mutta miehestä ei kuulunut mitään. Hän ei enää vastannut puhelimeenkaan. Alitajunnassaan Deacon vielä muisti sopimuksen, mutta rakkaus oli sumentanut miehen järjen. Hän päätti kosia Heidiä, vaikka se kahlitsisikin hänet lopullisesti Kuolleeseen Metsään.

---

Pisteet: ei muutoksia, siis 12 pistettä

Miten nyt käy? Jääkö Deacon ikiajoiksi Kuolleeseen Metsään? Meneekö hän Heidin kanssa naimisiin? Selviääkö mitä kotona tapahtuu ja entäs jälkikasvu?

Yritin tehdä tarinasta vähän jännemmän kun juonellisia on yleensäkin kivempi lukea. En ole mikään kirjailija, joten tästä tuli tällainen vähän kökkö. =D Seuraavan osan pitäisi ilmestyä jo ensi viikolla, mutta varma en ole. Nyt pelottaa aika paljon, että sorrun ostamaan tuon kolmosen ja sitten tämä kakkonen tuntuu tylsältä, enkä enää jaksa pelata. Oikeastaan vain peliin tungettu securom enää estää minua hankkimasta sitä... Mutta kuitenkin, kommenttia on edelleen kiva saada. ^^