Tässä nyt tällainen lyhykäinen osa. Meinasin eilen kirjoittaa pitkän seiskaosan, mutten jaksanutkaan, joten jaoin sen kahteen. Siis kannattaa lukea se 7. osa ennen tätä. =D Varoitan vielä nopeasta etenemisestä.

---

"Onpa taas outo olo", Vivian tuumi itsekseen ja peitti suunsa vaistomaisesti.

"Äitin pikku kultanuppuhöpönassukkapalleroprinsessa", Vivian höpötti kikattavalle Dillianille, "taidat kohta saada pikkusiskon tai -veljen!"

Dillian oli vielä liian nuori koulutettavaksi, mutta Vivian halusi kovasti opettaa jotakuta. Niinpä hän otti oppilaakseen Lolan, joka ei ihan tajunnut, miksi emäntä piteli kurkkuaan ja kaatui maahan liikkumattomana, ja vielä toisti tämän monta kertaa peräkkäin.

Janen 50-vuotisjuhlat oli määrä pitää tänään. Göran tarjoutui valmistamaan sen kunniaksi juhla-aterian, mutta Jane ei suostunut sellaiseen.

"Kiitos, mutta kyllähän minä nyt itsekin osaan ruokaa laittaa, herranen aika sentään", hän oli sanonut. Jane oli ostanut oikein hienon hummerin, mutta ei oikein tiennyt, miten se pitäisi kuoria, sillä oli nähnyt sellaisen otuksen vain teeveessä Jyrki Mukulan ohjelmassa.

"Äitii, millon se ruoka on?" Vivian oli tullut viereen katselemaan. "Olet tehnyt sitä jo kohta tunnin ja mulla on kamala nälkä!"

"Joo, ihan kohta kulta. No missäs se vispilä on..." Jane sanoi hajamielisesti.

Aterialla keskusteltiin vauvoista. Vivian kertoi suurperhehaaveensa äidillekin, joka oli vähän huvittunut, mutta kannusti tytärtään silti.

Kun Görankin oli tullut töistä ja saanut syötyä, oli Janen aika vanheta.

"Äiti, et saanutkaan harmaita hiuksia!" Vivian hihkaisi. "Käyköhän mullekin yhtä onnekkaasti?"

Jane halusi leikata hiuksensa, sillä oli kyllästynyt pitkiin kutreihin. Ihan nuorekas mummeli ja hieman hassun näköinen.

Vivian huomasi illan kuluessa vatsansa pyöristyneen ja vaihtoi jälleen raskauskuteisiin. Nyt maahan kaatuileminen koiraa opettaessa voisi olla kohtalokasta maha-asukille, joten rouva päätti ruveta maalariksi ja laittoi hyvää musiikkia inspiroimaan.

Basti oli eri mieltä musiikin laadusta ja rupesi ulvomaan kilpaa kimeä äänisen laulajattaren kanssa.

Kasvihuoneessa tomaattisato alkoi olla kypsänpuoleista. Göran oli innoissaan saadessaan ruokaa omasta pihasta, sillä omavaraisuus oli tärkeää tähän taloudellisesti epävarmaan aikaan. Pitkään aikaan ei oltukaan ruokatavaroita tilattu, vaan kaikki pöperö tuli kasvihuoneesta tai jääkaappiin jääneistä jätteistä.

Aika kului nopeasti ja nyt jo oli esikoisen aika kasvaa. Kakkukin oli kyllä hankittu, mutta Göran päätti olla kuluttamatta sitä ja kasvatti tyttärensä ikiaikaisin luomukonstein.

Poks vaan ja taapero on valmis.

Voi kun on suloinen pikku simi! Aivan ihana suorastaan. =)

Illalla oli toisen vauvan aika syntyä. Ketään ei kuulunut tueksi, vaan Vivian joutui yksin saattamaan tulokkaan maailmaan. Tai olihan siellä Roger-isä vahtimassa.

"Wuhuu, poika tuli!" Göran hehkutti huomatessaan lapsen syntyneen.

Declan annettiin pojalle nimeksi ja tällasen huoneen hän sai.

Kaikki olivat uudesta vauvasta niin innoissaan, että unohtivat laittaa Dillianin nukkumaan. Tyttö nukahtikin koirien huoneeseen, jossa vietti yönsä.

Aamiaiseksi hän nautti koirien muonaa.

Göran taas sai salaattia syödäkseen, sillä oli ruvennut dieetille. Hän oli ylennyt tuomariksi, josta pääsi vielä kansanedustajaksi. Hän halusi olla hyvä roolimalli, ja ajatteli mahakkuuden olevan haitaksi kansanedustajan työssään.

Dillian oli oppinut lukuisten yritysten jälkeen puhumaan. Vivian opetti tytölle maantiedettä kanikupolileikkien lomassa.

Myöhemmin isäkin oli liittynyt seuraan ja nyt juteltiin perheenlisäyksestä.

"Tiiäkkö mitä pupuhella? Mamma saa kohta vaavan!" tyttö kertoi kanilelulle, joka vastasi "shibashkha".

Lolakin nautti tytön seurasta ja tämän "isohaleista", vaikka ei sitä myöntänytkään ja esitti aina kauhistunutta, kun Dillian kahmaisi sen syleilyynsä.

Ensin kummitukset olivat Göranista olleet mukava piristys arkeen, sillä olihan hän tietotavoitteinen, mutta nyt jo useamman yön valvottuaan niiden takia, ei homma tuntunut enää yhtään kivalta. Hänellä oli töitäkin tehtävänä ja kummitukset varmistivat, ettei hän saanut levätä seuraavaa työpäivää varten.

"Jospa nyt saisin ehkä tunnin nukkua, niin olisin onnellinen..."

Eräänä päivänä roskacompactori (mikä se nyt olikaan suomeksi) oli mennyt rikki. Jane meni päättäväisenä sörkkimään sitä ja sai kivan sähköiskun. Vivian järkyttyi valtavasti ja luuli menettävänsä äidin, mutta onneksi seurauksena oli vain palovammoja.

Dillian oli varsinainen isin tyttö. Göran oli aina peuhaamassa tämän kanssa, ellei sitten ollut parempaa tekemistä.

Vivianin vatsa kasvoi kasvamistaan. Nyt se oli jo sitä kokoa, että hän tiesi synnytyksen olevan lähellä.

Tänä iltana vietettiin Declanin synttäreitä. Jane oli leiponut kakun, mitä synttärisankari ei harmikseen kuitenkaan saanut maistaa.

"Äiti, ajattelin tässä tänään, että meidän täytyy luopua sinusta tai koirista" Vivian sanoi ja Jane ei voinut muuta kuin katsoa häntä pitkään.

Göran rikkoi hiljaisuuden: "Mitä sinä kulta nyt oikein höpötät?"

"No se oli vitsi, mutta meillä on tässä pieni pulma mun mahassa. Ei ole tilaa uudelle vauvalle", Vivian sanoi.

"Aa, totta. Mitähän me tehdään?" Göran pohti, mutta Jane oli niin loukkaantunut tyttärensä vitsistä, ettei sanonut koko ruokailun aikana mitään.

"Tulepas isin sykkyyn, nyt on aika kasvaa isoksi pojaksi", Göran sanoi pojalleen.

Harmi, ettei ole parempaa kuvaa, mutta eiköhän se tuostakin selviä, että Declan on söpö. =) Selvästi perinyt isänsä pusuhuulet ja äidin nenän, eli juuri toisin päin kuin Dillian. Taitaa tulla kova taistelu perijän paikasta.

"Aargh!" Vivian tuskaili, sillä synnytys oli alkanut. Eräs synnytysvalmentaja televisiossa oli neuvonut kuvittelemaan toiseen käteen näkymättömän lasin, mikä muka auttaisi selviämään kivuista. Vivian ei huomannut eroa, mutta oli valmis kokeilemaan mitä tahansa.

"Jo kolmas lapsenlapsi, ihanaa!" Jane-mummu hihkui jälleen.

"Wuhuu! Selvisit hyvin, kulta! No kumpi se on?" Göran kysyi.

"Taitaa olla poika", Vivian vastasi pidellen vieläkin näkymätöntä lasia.

"Toinen poikani", Göran sanoi haltioituneena. "Miksi häntä kutsutaan? Jatketaanko samaa linjaa?"

"No olisi aika hassua olla jatkamatta, joten mielestäni Dawson olisi hyvä", Vivian vastasi ja ojensi vauvan tämän isälle. "Ota vauva, mun on pakko syödä jotakin."

"Isin pikku Dawson, tuitui, ethän puklaa päälleni?" Göran sanoi ja heitteli vauvaa simien tapaan ylös alas. Sitten ovikello soi.

"Oho, kukas siellä tähän aikaan yöstä on?" Vivian kysyi enemmän itseltään kuin Göranilta. "Mä voin avata..."

"Sehän on..." Vivian sanoi hämmästyneenä.

"Göran, täällä on Ty Pennington!" Vivian huusi miehelleen sen jälkeen, kun oli hämmästykseltään saanut pyydettyä vieraan sisään.

"Valvottaako kummitukset? Eikö vastasyntyneelle ole tilaa? Lagiiko? Bugittaa? Tai ehkä vähän tylsistyttää?" vieras kyseli.

"Ky-kyllä", Vivian ja Göran vastasivat yhteen ääneen.

"Ei hätää! Tarvitsen vain viikon aikaa, ja homma on hoidossa", mies sanoi iloisesti.

"Järjestämme teidät viikoksi Puuhamaahan! Mitäs sanotte, muksut?" mies sanoi saattaessaan perhettä taksiin.

"Gaga gu?" Declan sanoi huuli pyöreänä.

"Noniin, mummukin kyytiin vaan ja menoksi. Kun tulette takaisin, teillä on täysin uusi talo!" hän sanoi.

Taksi vei perheen mennessään ja mies jäi yksin.

"Jaahas. Mistäs aloitetaan?" hän mietiskeli ja otti megafonin esille. "Ei kun talo matalaksi vain!"

---

Pisteet: ei muutoksia, joten 14 pistettä

Etkö tiedä kuka Ty Pennington on? Siinä tapauksessa katso vaikka täältä. Seuraavaksi on sitten vuorossa uuden talon esittely, joka saattaa ilmestyä aika pikaisesti.